feel the sadness burning in my heart

mä lupasin porukoille etsiväni itselleni takin emp:ltä. mä lupasin itselleni tekeväni läksyt. lupasin kavereille nähdä vielä tänään. oiva hetki kirjoittaa blogia.

Mä oon sekasin. Tai siis mun elämä on. Joku laitto sen tehosekottimeen, kansi auki ja tehot täysillä. Mä oon menettäny ihmisiä ympäriltäni, tutustunu uusiin ihmisiin, ottanut yhteyttä vanhoihin ystäviin, tutustunut paremmin vanhoihin tuttuihin.

Otsikko kuvaa ja ei kuvaa olotilaani. Oon ollu koko päivän maassa. Oikeestaan koko viikon, satunnaisia tilanteita lukuunottamatta. Oon onnellinen taas mutta silti kaikki on päin vittua. Oon taas eksynyt teini.

Mulla oli viikonloppuna kaks ihanaa rakasta yötä. Julia oli perjantaina, meinas mennä koko ilta päin vittua, mutta ei mennytkään. Porukoiden kanssa riitelyä, ja ne taas pyyteli anteeks kun eivät olleet kuunnelleet asiaani loppuun asti, vaan alkaneet huutamaan. Taas. Mutta loppujen lopuksi kaikki meni hyvin, ja Julia pääsi meille asti yöksi, enkä mä jäänyt jumiin Vantaalle.

Eilen oli yötä Enni. Oltiin kaverin tupareissa/synttäreillä/uuden elämän aloittamisbileissä. Mulla oli ihan kamalan hauskaa, en tuntenut niistä n. 30 ihmisestä kuin kolme, ja juttelin kaikkien kanssa, tutustuin, sosiaalisoiduin ja tärisin koska se oli ahdistavaa ja saatanan hienoa samaan aikaan. Ennillä ei kai ollut ihan niin hauskaa koska sen juttuseura oli kuulemma perseestä. Harmittaa sen osalta, kun en sille seuraa pitänyt. Luulin että sillä oli hauskaa.

Mikään ei oo vielä yhtään varmaa, mutta oon suunnitellut muuttavani omilleni puolen vuoden päästä, kun oon 17. En nyt täällä julkisesti internetissä ala selittämään miten rahapuoli onnistuu, mutta se luultavasti onnistuu, ja oon vaan niin superonnellinen siitä. Syinä on oikeestaan se, et en jaksa tätä suurennuslasin alla elämistä, ja mulla alkaa itsenäistymisen tarve olla jo aika iso. Oon miettiny tätä jo kauan, todella kauan, ja musta tuntuu että ihan oikeesti olisin valmis siihen vastuuseen ja kaikkeen, kun mulla kumminkin pysyisi tuki. Ja jos yksin eläminen ei vielä sujuisi, voinhan mä aina takas tänne muuttaa.

Nyt mun pitää ehkä jo tehdä ne läksyt ja etsiä se takki. Jos ne pojat vaikka soittais ja tulis poimimaan mut täältä pois vähäks aikaa.

Ensi kertaan, ehkä taas puolentoista kuukauden päästä .. :D

raapustelua

tykkään kirjoittaa mutta en julkaista. mut tästä oon aika ylpee.

Kaksi naista, kaksi eri vuosisataa

Minut on myyty. Niin kuin tässä maassa, tällä vuosisadalla lähes kaikki avioliitot ovat koottu, nainen myydään miehelle. Hienovaraisempi sanahan on myötäjäinen, mutta hitot siitä. Minut on myyty.

Leivon leipää, kun mieheni tulee kotiin. Asumme kohtalaisen hienossa kartanossa, onhan mieheni aatelissukua, ja siksi meillä on palvelijoita vaikka muille jakaa, mutta minä itse pidän leipomisesta. Se antaa minulle aikaa ajatella, eikä mieheni tulee häiritsemään minua keittiössä.

Elämäni tämän kartanon sisällä on kamalaa. Se kyllä kuulostaa mukavalta; mieheni on töissä virastossa, joten saan nukkua aamulla niin pitkään kuin haluan. Sen jälkeen voin vaikka istuskella yleisessä oleskeluhuoneessamme tai pelata mukavan hovimestarimme kanssa shakkia. Kun mieheni tulee kotiin, leivon hänelle leipää ja leivoksia, ruokailen hänen kanssaan. Melkein joka ilta käymme tansseissa, mieheni ainut hyvä puoli on se, että hän osaa tanssia. Tanssiessamme voin unohtaa kuka hän oikeasti on, voin kuvitella hänet siksi mieheksi johon tutustuin joskus vuosia sitten, kun olin nuorempi. Hän tanssitti minua jo silloin, mutta minä en tiennyt että hänestä tulisi aviomieheni.

Nyt hän on aviomieheni, ollut kohta vuoden. Hän on muuttunut siitä, millainen hän oli kun tanssitti minua nuorena. Silloin hän oli kaksikymmentäviisi, minä kuusi. Nyt minä olen kaksikymmentäseitsemän ja hän neljäkymmentäkuusi.

Kuten sanottua, elämäni vaikuttaa siltä, että kaikki on hyvin. Olen kaunis ja varakas, vaikka mieheni kuolisi, minun talouteni on täysin turvattu. Mutta aamulla, kun herään, olen yksin. En minä juuri mieheni viereltä tahdo herätä, mutta silti, olen yksin. Päivät saan tehdä mitä huvittaa, se on hyvä, mutta illalla kun tulen kotiin, mieheni olettaa että olen häntä vastassa, annan hänelle suukon ja pääsemme sitten ruokailemaan. Niin minä teenkin, vaikka vihaan koskettaa häntä. Tansseissa minun täytyy pukeutua kireisiin korsetteihin ja röyheilöisiin mekkoihin. Meikki ärsyttää kasvojani, ja se menee pilalle, kun tanssiessa iho tulee aivan hikiseksi. Yöt ovat painajaisiani.

Ja joka päivä ja joka hetki joudun pelkäämään että rakastun. Että joku ikäiseni tulee vastaan ja rakastun. Että joudun suremaan joka ilta, että vanhempani halusivat minusta eroon, ja jouduin siksi tämän miehen kanssa naimisiin, enkä saa sitä oikeasti rakastamaani miestä koskaan.

 -

Mä olen nuori, kaunis ja mulla on vitusti rahaa. Mä olen naimisissa. Musta tuntuu siltä että mä haluisin huudella kaikille ”Mä olen naimisissa, katsokaa hei, mä olen naimisissa!” Niin kuin mä oikeestaan teenkin. Tai en mä sitä huutele, kunhan median kautta hehkutan.

Mä leivon kun mun rakas mieheni tulee kotiin. Me molemmat tykätään siitä kun mä leivon, koska en mä mikään surkee oo keittiössä, ja kun mä leivon, mä leivon alasti. On mulla tää esiliina kyllä päällä muttei muuta. Ja sitten kun taikinaa roiskuu mun iholle, mun mieskin saa jotain tekemistä.

Mun elämä on upeeta. Mä rakastan joka hetkee, oon aina rakastanu. Aamulla mä saan nukkua niin pitkään kuin huvittaa, sillä aikaa kun mun mies käy missä lie kokouksissa, eipä mua niin kamalasti kiinnosta. Kun mä herään, mä tykkään vähän siivoilla, joskus mä kutsun jotain tyttökavereitani käymään, joskus me mennään rannalle ja pidetään siellä hauskaa. Kun mies tulee kotiin, me syödään jotain, ja lähetään sitten katsomaan lähimmät bileet. Mä tanssin tanssilattialla ja se katsoo jostain ylelliseltä sohvalta ja keskustelee sivistyneesti jonkun tuttavansa kanssa. Mä muistan kun mä ekan kerran tutustuin mun mieheen. Tietenki mä olin sen aina tiennyt että kuka se on, onhan se rikas ja kuuluisa, mut sillon mä tutustuin siihen ihan oikeesti. Mä olin ihan pikkunen vielä. Se tanssitti mua ja mä muistan kuinka mä vaan kikatin.

Nyt me ollaan oltu naimisissa kohta vuosi. Onhan äijä vähän rupsahtanut siitä ekasta kerrasta kun me tanssittiin, mä taisin olla sillon joku kuuden, ja se ehkä kolmekymppinen. Nyt mä olen kakskytkuus ja se on viiskyt.

Niin, mun elämässä ei kerta kaikkiaan oo mitään moitittavaa. Mä rakastan pitkään nukkumista, ei mua kannata aikasin ees yrittää herättää, ellei haluu mörköä esiin. Mä saan käydä kalliilla kampaajalla, mun puvut on viimesen päälle ja bileissä tapaan ykkösluokan julkkikset, ihmiset joita mä oon aina ihaillut. Vaikka mun mies on rupsahtanut, niin silti se on ihan helvetin hyvä sängyssä.

Semmosta mun elämä on. En mä rakasta mun miestä oikeesti, en silleen kunnolla. Se on vaan hienoja asioita saavuttanut hieno mies, jota mä ihailen suuresti. Mä rakastan oikeesti vaan rahaa, mun elämää. Ainoo mies jota mä olen mun isän ja veljen lisäks koskaan rakastanut, on yks valomies, jonka mä tunsin kun mä tein vielä mallintöitä. Se kuoli viimevuonna huumeiden yliannostukseen. Mutta mä jatkan näin.

eaving it all with my only friend, her beauty was lifeless on the stair. oh baby i'll carry you away into the garden's tale

on vähän elämä muuttunut.

Mut jätettiin. Nyt olen kai huorannut koko suhteen ajan. Vituttaa tälläiset väitteet, mä en koskaan ketään muuta halunnut kuin sitä yhtä ja ainoaa, joka olikin mun.

Kaikki avautuu mulle, kaikki draamailee. Kaikkien tukipilari olen minä. Kaatuu niskaan, en tiedä kenelle itse voisin puhua. Muutama ihminen sanoo, "Elli sä voit aina puhua mulle", mutta tuntuu ettei niitä kiinnosta, tuntuu että mun pitää jälleen selviytyä aivan yksinäni.

Ikävä on kova ja pää hajoaa. Tarvitsisin hermoloman mutta ei ole mitään mihin mennä. Kaikilla on joku muu joka on prioriteetti 1, mun pitää vain kestää. Kävellä omin jaloin.

Joskus mä vaan tarvitsisin jonkun, joka hetken jaksaisi sitä että mä koko painollani nojaan, otan tukea hetken kunnes asiat on taas paremmin.

Itkettää.

olen juossut läpi kiirastulen, koska sydän sanoo niin

Koska sydän sanoo niin, mä päätin olla 2 viikkoa ilman kahvia. Mulla on alkanut tulla ihan älyttömän helposti paniikkikohtauksia ja ylipäätään sydän on pumpannut hassusti ja tajukin meinaa lähteä. Päätin siis olla ilman kofeiinia 2 viikkoa. Tää on toinen päivä.

Huomenna vietetään Tian synttäreitä. Tytsy täyttää 18. Ja muru pääsee huomenna lomille. Sillä oli eilen synttärit, vanha mies. Tialle lahjan oon jo ostanut, kun se lahja sovittiinkin jo aikoja sitten. Murullekin, ainakin se mitä etukäteen voi ostaa.

Kävin vaa'alla pitkästä aikaa. Se näytti sellaisia lukuja että pitää oikeasti alkaa miettimään mitä syö. Ja mitä ei.

Nyt pitäisi vielä laittaa hiukset kuosiin ja lähteä sitten johonkin. Ehkä kavereitten kanssa aamuKAAKAOLLE. miten tää kofeiiniton elämä voi käydä näin vaikeaksi... kokeilkaa joskus niin ymmärrätte :D


Tää oli nyt tämmöinen sekava pikapostaus.

Heihei.

Kiitos.

On syitä miks mun ei pitäis olla internetissä. Mun blogi pääty demin foorumille, enkä asiasta ole kovin iloinen. Asia on hoidettu jo ja multa on turha kysellä asiasta.

am i the only one ?

Onnellisuus. Hassu.

Mä en enää oo osannut kirjottaa blogiin mitään kun elämä on hujanhajan ja tekstikin aina ollut sen mukaista.

Tiedän ettei oo turvallista tälläisiä tietoja julkaista internetissä mutta mä olen ensviikon yksin himassa. Koko. Vitun. Viikon. Tai no en mä oo yksin, koska Nicky majottuu meillä kun se on työharjottelussa karkkirysässä,  mutta pääasia on se että porukat on pois. Sais kyllä ne haistaa pitkän vitun, mä olisin halunnu sinne kylpylään Budapestissä.

Missään ei oo tapahtunut mitään, tuntuu ettei oo mitään kerrottavaa. Paitsi että Aarni hankki koiran. Vauvamme Eppu.

Mitä helvettiä mä sitten teen kun Aarni menee armeijaan ? Ei mulla oo oikeesti elämää enää silloin. Oon just todennu että mun kaverit on kadonnu. Yhessä vaiheessa mulla oli kavereita niin, ettei tarvinnu ku soittaa muutamalle ihmiselle niin sai jo seuraa. Nyt joutuu koko päivän kaikille soitella että "olisitko mahdollisesti ehkäpä hilaamassa persettäsi johonkin kotisohvaltasi?" tai sitten en uskalla soittaa ollenkaan.

Tai no, en mä ihan yksin ole. Onhan mulla Aarni vielä. Ja muutama muukin, mut niillä on elämää.

Viikonloput on toki eri asia kun... Niin.

Mulla on kolme päivää aikaa tehdä kirjallisuusesitelmä. 10 sivua. Fuck my fucked life.

it's fun to lose and to pretend

Nyt mulla on vähän parempi olla vaikka sekasin oonkin. Sekaisuus on tosi syvällä tuolla jossain päässä ja sydämessä, mutta mä vaan tarvitsen aikaa itselleni. Katoan.

It's only in your head

Kriisi. Ei saatana. Ampukaa mut. Vittu.

Just ku mä luulin et elämä tasottuu, mä tajuun asioita asioista ja mikään ei oo enää kivaa. Haluisin vaa jäädä sänkyyn nukkumaan sillai et aina vuorotellen jotkut kivat tyypit tulis halimaan mut uniin. Koska mä tarvin nyt vain halin, ahdistaa niin vitusti. En uskalla nukkua koska pimee - joka yleensä rauhottaa, nyt se pelottaa.

Arw.

it's a same ol', same ol' situation

Kello ei ehkä oo paljon, mut jo melkeen heti ku mä pääsin kotiin, mä tiesin et tää menis tähän. Mä leikkelen vanhoja lehtiä, otsikoita, lauseita, mietteitä, kaikkea. "rakastuin", "uusi 2013" "minun juttuni" ja niin edelleen. Ja sit ne päätyy joko ympäri mun seiniä tai peiliin. Samalla kun mä asettelen kuvia uudelleen, mä katoin mun isän kuvaa, missä on meijän vanha kissa. Ton kuvan ottamisen aikaan mä en tainnut olla vielä olemassakaan, mut silti siihen kuvaan liittyy paljon. Isä ei elä, se kissa ei elä, se kissa oli mutsin aikoinaan.

Mä muistan ku se kissa katos. Se vaan katos, ja pari päivää jälkeen mä tajusin et sitä ei enää ollu näkyny, kysyin mutsilta ja se kerto totuuden. Mä tiedän et mun kiintymys kissoja kohtaan on ihan hassua, enkä mä tajua sitä oikeen itekään. Silti, mä en oikeesti vaan haluu, et sellaselle pienelle, ku kissalle, tehdään jotain pahaa.

Noita juttuja äidistä ja isästä mä en halua alkaa selittää taas. Koska ensinnäkin, kaikki on ne kuullu jo, ja toiseks, nyt on yö, ja mun pitäis päästä nukkumaankin joskus.

Yöt on hassua aikaa. Pimeä luo mulle turvallisuutta ku mä olen täällä omassa pienessä luukussani, mut heti kun mä astun täältä ulos, tuntuu et möröt hyppää heti jostain kulman takaa. Vessastaki ku yöllä tuun, yritän vaan päästä huoneeseeni mahdollisimman nopeasti ja sulkee oven. En osaa selittää mut no, mä oon kummallinen.

Täs lähiaikoina mulla on ollu semmone aihe esillä ku oma elämä ja minä. Siihen liittyy paljon. Oon tajunnu olevani oman elämäni sketsihahmo. Sillä tarkotan sitä, kun mä tykkään saada ihmiset nauramaan. Ei sillä tavalla, että tekisin nyt _ihan_ mitä vaan saadakseni ihmiset nauramaan. Mut tykkään olla draama. Ei, ei sillä tavalla et haluan aiheuttaa draamaa ja ihmissuhdekohuja, ei. Vaan... Emmä osaa selittää. Kaikki jotka mut on nähnyt, tietää mitä mä tarkotan. Mä rakastan näyttelemistä ja tykkään dramatisoida käytöstäni, mut sillä tavalla et kaikki ymmärtää etten oo tosissani. Se on mun tapa käyttäytyä, ja jos saan sillä tavalla ihmiset nauramaan, mä innostun lisää ja mulle tulee parempi olo. Toivottavasti te jotka tätä ikinä lukeekaan, saatte selvää näistä lauserakenteista. Mä tosiaan oon älyttömän väsynyt, kun en vieläkään osaa nukkua.

Tohon edelliseen vielä jatkan, mulle on sanottu (mm. tänään) että mussa on enemmän asennetta kun pienessä kylässä. Ja multa on kysytty ooksmä oikeesti harkinnu joskus näyttelijän uraa. Viikonloppuna mua sanottiin luovaks, (okei vähän sivulauseessa mut kumminkin) ja myös ihmiseks, joka pärjää missä tahansa sosiaalisessa tilanteissa. Onko noi totta ? Tai siis, mä oon aina halunnut olla itsevarma ja semmonen ihminen joka muistetaan asenteesta ja siitä että se on mitä on. Ja mä tosiaan rakastan näyttelemistä, ja vielä joskus kun mä luulin että musta olis siihen, harkitsin ihan vakavasti alalle ryhtymistä. Ja toi luova, oonko mä? Tuntuu että mä vaan kopioin muita, vaik kyllä mä aina oon pienestä asti yrittäny olla niinku muut, mut se kopioiminen on aina epäonnistunut ja musta on tullut semmonen... Omalaatuinen tai jotain..? Musta ittestäni tuntuu et mä en pärjää missään sosiaalisessa, et oon "nolo" ja semmonen et kaikkien tekee mieli mielessään sanoa että "Elli hei.... Nyt meni yli, mene pois". Menenkö mä usein yli? Pitäiskö mun vaan pysyä poissa?

Mä oon myös miettiny tänä yönä, tai iltana, whatever, rakkautta. Mitä vittua se on, miksi se on, miten se on ja missä se on ? Kyllä mä sitä itse tunnen, mut haluan oppii tuntee tunteeni, kaiken muun mä jo melkeinpä taidan paitsi vihan ja rakkauden. Ne on vaikeimmat ja ne kävelee käsi kädessä. Koska ilman rakkauttahan ei välittäis tarpeeks vihatakseen, right ?

Yks mietelauseista mun seinällä on "Etsi kysymyksiä, älä vastauksia". Sitä mä taisin taas tehdä.

Must tuntuu et seki aina ärsyttää kaikkia jossain määrin, kun mä olen ikuisessa kyselyiässä. Mä en oikeen koskaan jaksa tai viitsi tai edes tajua hävetä kysyä jotain. Koska miks ja miten kaikki tietäis kaiken, jos kysymises olis yhtään mitään väärää?

Minästä tuli myös mieleen ulkonäkö. Anskin pitäis leikata mun hiukset, mut ei siitä oo oikeen tullu mitään. Sivusiili on taas lyhyissä mitoissa, kiitos Aran. Tänään mä heilusin peilin edessä kuten lähes joka ilta (se on vaan semmonen tapa....). Mä katoin peiliin ihan tarkasti ja kelasin et hei, oonko mä laihtunut? Sit mä aloin taas miettimään vähän mun ruokavaliotani, joten en ihmettelis. Mä syön aamupalaks jotain pientä, ku ei aamulla mikään mee alas. Koulussa mä syön jos syön, se vähä riippuu. Sit mä meen himaan, syön muutaman mandariinin, lähen keskustaan, tuun kotiin ihan illalla ja syön taas pari mandariinia. Silti mä en ikinä oo nälkänen ja mä jaksan tosi hyvin, vaikka ne yöunet tuntuu jäävän nykyään niihin määriin, mitä mä nukuin silloin pahimpina aikoina. 2-6 tuntia. Toivottavasti tää ei nyt kauheen kauaa jatku näin.

Mut ennen ku nää Ellin yölliset ajatukset pitkittyy niin pitkiks ettei niit jaksa lukee kukaan, mä lopetan tähän. Hyvää yötä.

Ps. Grissomin parta on harmaantunut. :c

people think i'm insane

Tänään laivalle Krisun ja porukoiden kanssa.

...

Must jotenki tuntuu et ne kaikki kolme nolaa mut keskel kaikkee. Mutta anyway, ennen ku lähen laivalle, mun pitäis käydä Anskin luona leikkauttamassa etuhiuksia pikkusen. Tavarat kannattais vissii laittaa kasaanki ennen ku lähtee mihinkää hyppelehtimää mut minäpä tässä koneella.

Wish me luck.